Ja taas mennään

Kesä tulee, masennus tulee. Pelottaa, että tämäkin kesä menee pilalle siksi, että mieli vaan on maassa ja valtaisa itseviha pilaa kaiken.

Kilokamppailu. Tai en jaksa edes enää kamppailla, katselen vaan itseäni vierestä, kun käsi työntää ruokaa suuhun ja ruokkii edelleen sitä pahaa oloa ja itsevihaa, josta niin suunnattomasti kärsin. Minä vihaan itseäni. Vihaan. Yäk.

Alan olla jo epätoivoinen. Suunnittelen Painonvartijoita ja rasvaimua, heh. Pelkään ensi viikonlopun bileisiin menemistä, koska olen niin lihava. Milloinkohan tämä syömishäiriö ja siihen liittyvä (tai mihin lie liittyvä ja mistä lie johtuva) masennus alkaisi hellittää. Uskoin jo viime vuonna olevani sen kaiken ohittanut ja itseni hyväksyvä aikuinen nainen, mutta paskat. Ihan samanlainen huonoitsetuntoinen läskikammotus kuin anoreksia-aikoinani. Kilokontrolli on vaan muuttanut muotoaan.

En ymmärrä enää itseäni. Mihin katosi se elämänhaluinen, hoikka, hyväkuntoinen, itsestään pitävä nainen, joka olin vielä viime syksynä. Kun olin niin ylpeä itsestäni, kun esimerkiksi saavutin juoksutavoitteeni. Mikä minua nakertaa ja miksi.
Joku ehdottaisi kallonkutistajaa ja olenpa sitä itsekin ajatellut. Viimeksi kun hain apua, minut passitettiin pois, koska olin kuulemma liian vahva. Sehän ei ole miksikään muuttunut, mutta silti - siinä vahvuudessani haluaisin joskus olevan jonkinlaista järkeä. Eikö minua kukaan tai mikään koskaan saa raiteilleni. Tuleeko tämä kuori rajoittamaan elämääni ikuisesti.

Paska olo.