keskiviikkona, heinäkuuta 28, 2004

Sirkustaidetta ja lapsi

Vietimme eilen iltaa ystäväpariskunnan ja heidän yksivuotiaan tyttärensä sekä vielä eriytymättömän "möykyn" (äidin masussa muhivan vauvelin) kanssa. Joka ikinen kerta, kun pidämme tällaisen iltasession, voin vain ihmetellä, miten suuri vaikutus hyvillä ystävillä ja yhdessäololla voikaan olla!

Meillä on yllätyskerho. Perustimme sen jokunen vuosi sitten pitääksemme hauskaa arjen keskellä ja juhliaksemme ihan ilman varsinaista syytä. Yllätyskerho kokoontuu epäsäännöllisesti, ja tapaamisia yhdistää tietysti yllätyksellisyys - kutsuva pariskunta järjestää pienen yllätyksen toisille. Yllätyskerho useimmiten yllättää myös itsensä... Tällä kertaa menimme sirkukseen! :)

Sirkus oli liikuttava kalajokelainen yritys, jossa taiteilijat tietysti olivat itäeurooppalaisia ja venäläisiä. Saimme ihastella muutaman tunnin ajan mukavia ja taitavia esityksiä, sekä ihanasti venäläisellä aksentilla suomea murtavan tätin jouhevaa juontoa (hah!) Mietimme, miltä tuntuisi elää sirkuselämää. Jännittävä ajatusleikki.

Sirkusta ja yllätyskerhoa suurempi havainto, josta haluan kirjoittaa, on minun tuntemukseni tätä ystävien yksivuotiasta lasta kohtaan. Kaikki tietävät, että en pidä lapsista, enkä osaa olla heidän kanssaan mitenkään. Vaivaannun, kun syliini isketään huutava kakara ja minun pitäisi leikkiä sen kanssa. En osaa leperrellä pikkulapsille. En saa vauvoista minkäänlaisia värinöitä, niinkuin yleensä naiset saavat. Ja vaikka luulen juuri parhaillaan olevani erittäin hedelmällisessä iässä ja tilassa, ei vauvakuume ole minuun vieläkään iskenyt. Omituista?

Tämän lapsen kanssa on toisin. Yllätyn joka kerta hänen tavatessani siitä, mitä hän minussa saa aikaan. Jo silloin, kun lapsi oli vielä tekeillä, hänestä tuli tärkeä osa minun elämääni, eräs niistä ihmisistä, joita ajattelen päivittäin ja joita ikävöin. En tiedä, voiko toisten lasta varsinaisesti rakastaa, mutta ainakin hullaantunut olen - niin sekaisin! Lapsen kasvot, pyöreät pikkuposket, mutrusuu ja nenän nyrpistys, pienet sormet ja vauvan tuoksu. Tiukka halaus, kun otan hänet syliin, pehmeys. Hymy ja kaikki ne pikkuasiat, joita hän on oppinut sitten viime kerran, kun nähtiin. Ihmeitä täynnä, ei voi lakata ihmettelemästä. Ihmettelen myös itseäni, kun saan itseni kiinni tuijottamasta hölmö, ihastunut ilme kasvoilla tätä pienokaista...

Oikein odotan sitä, kun lapsi kasvaa isoksi ja saan seurata kaikkia hänen elämänsä vaiheita. Siitä tulee jännittävä seikkailu! Lämmin ajatus kaikille ystävilleni. Olette mielessäni ja uskomattoman tärkeitä minulle.