sunnuntaina, elokuuta 20, 2006

Maraton!!

Onnistuin! Juoksin maratonin ja pääsin maaliin täysissä ruumiin ja sielun voimissa!

Ihan uskomaton fiilis kyllä tuli. Saavutin tavoitteeni, tein haaveestani totta. Vaikka ihan koko matkan ajan en kyllä uskonut onnistumiseeni...

Alkuun juoksu tuntui hyvältä ja meni reippaasti (omaan kuntotasooni nähden siis) mutta parinkympin kohdalla totesin, että neste ei imeydy! Huikea tunne: on kuuma ilma, juoksee kovaa, mutta en hikoillut ja yhtäkkiä alkoi palella. Vesi hölskyi mahalaukussa... Kärsin siis nestehukasta (vaikka join joka pisteellä reilusti.) Käytänössä siis elimistöni suolatasapaino oli huono. Reidet alkoivat kramppailla (onneksi ei sellaista kunnon nykäisyä, joka lamaannuttaa koko lihaksen!) Siitä alkaen reissu oli tuskaisa, mutta sinnittelin maaliin, hitaasti, mutta kuitenkin. Reilu viisi tuntia reissussa kului (lähdin 4.30 juoksijoiden seurassa, mutta jäin jälkeen heti alkumetreillä - onneksi tajusin hellittää vauhtia, koska flunssa oli vienyt kunnostani kärjen pois ja tuo nestehomma kyllä pakostakin hidasti menoa! Olin varmasti myös yliarvoinut kuntoni, koska kellon kanssahan en ole juoksua treenannut!)

Sain mieheltäni valmiiksi sekoittamani suolavesipullon jossakin matkan puolivälin tienoilla. Lisäksi siinä vaiheessa huollosta alkoi saada jo muutakin kuin vettä ja urheilujuomaa (jota en voinut juoda, kun se aiheutti oksennusrefleksin) - eli suolakurkkua! Pikkuhiljaa, ehkä tunnin sisällä, nesteet alkoivat jollakin tavalla toimia, ja matkanteko tuolta osin helpottui. Siinä vaiheessa reidet kuitenkin olivat niin kipeät, tönköt ja maitohapoilla, että eipä se enää niin lennokasta ollut.

Mutta maaliin! Olen voittaja!

Maaliviivan tuntumassa alkoi vähän itkettää, olin niin kovin onnellinen ja helpottunut. Juoksun jälkeen kuitenkin olo oli lähinnä vain tyhjä ja typerä, enkä oikein vieläkään ole sen kummemmassa juoksukuumeessa. Luulen, että tämä jää kerran elämässä -kokemukseksi - niinkuin olin suunnitellutkin. Nyt voin tästä haaveestani hellittää ja suunnata kohti uusia juttuja (tai vanhoja) eli puntille mieleni halajaa!

Kiitos kaikille ystävilleni, jotka tuitte minua. Etenkin matkan varrella kannustus tuli todella tarpeeseen. Jaksoin maaliin sen voimalla, että tiesin, että minuun uskotaan. Lupaan, että tämän matkan puinnin jälkeen en enää vauhkoa maratonjuoksusta... ;)

5 Comments:

At 10:51 ap., Anonymous Anonyymi said...

Jätkä on eläin! Vähän ku ois iteki juossu ku juoksit :´) *liikutus* Raportoi sitten vielä palautumisesta, kiinnostaisi, että miten kulkee seuraavat päivät ja sitten aikanaan seuraavat treenit (ei juoksu!). Kaikkea hyvee maratonpupuseni :-s t. ylimuulos

 
At 11:06 ap., Blogger Lyyti said...

IhQ muulos! Joo, katellaan, palaudunko ikinä :D Tällä hetkellä reidet on niin kipeet, että en voi kuvitellakaan minkäänlaista urheilua ainakaan vuoteen. Keskellä yötä piti herätä syömään meetvurstia kun teki niin mieli suolaa (ja alla oli syöty kebab...) AUUUU! Tarvii hierontaa! :)

 
At 12:30 ip., Anonymous Anonyymi said...

Mahtavaa Lyyti!! En olekaan käynyt lukemassa blogiasi piitkään aikaan ja täällähän oli vaikka mitä uutisia!! Onnittelut vielä maratonin juoksemisesta! Tällä juoksut aika vähissä selän takia tänä kesänä. Ens kesänä taas, kun tää syssykin menee "kuntoutukseen". Muista venyttely! Ja lisämagnesium!! t. Xara
PS. Ja onnea uusille urille myös!!

 
At 1:05 ip., Blogger Lyyti said...

Oi, kiva kuulla susta Xara, paitsi että ikävä homma tuo sun selkä! Parane pian!

t.puujalka

 
At 8:34 ap., Blogger Lyyti said...

Siis mun keho on ihan uskomaton tyyppi! Jalat alkaa olla siinä kunnossa, että eipä uskois, että pari päivää on maratonista mennyt. Sellainen lihaskipu reisissä, niinkuin ois pikkasen vaikka kyykännyt eilen, ei pahempaa :-) Lisäksi ihmettelen, että alaselkäni ei ollut koko juoksusta moksiskaan - normaalistihan alaselkäni on se eka paikka joka särkyy! jee!

 

Lähetä kommentti

<< Home