Kulttuuripolitiikan keskiössä
Hassua, joskus sitä havahtuu, miten pitkälle omalla urallaan sitä on sittenkin tullut, vaikka välillä tuntuu, että tämä kulttuurialalla eteenpäin ponnistelu on niin hidasta ja niin vaikeaa. Jopa epätoivoista joskus.
Pidin tänään kokousta, jossa käsiteltiin melkoisen suuria kulttuuripoliittisia kuvioita. Totesin hiljaa mielessäni, että useat ihmiset asettavat vastuulleni suuria asioita, joista riippuu monta tärkeää ja vakavaa asiaa. Minuun luotetaan erään erityisen hankalan asian eteenpäinviejänä ja avainhahmona. Tämän tajuaminen havahdutti minut ensinnäkin olemaan hieman ylpeämpi itsestäni ja luottamaan ammattitaitooni enemmän.
Pyöritän parhaillaan aika montaa suurta taiteellista tuotantoa, joissa ovat mukana maamme parhaita muusikoita. Hassua yhtäkkiä havahtua siihen, että minä tunnen valtavasti niitä laulajia, soittajia, säveltäjiä, tuottajia, intendenttejä, kulttuuritalojen ja museoiden johtajia ynnä muita alalla vakaasti vaikuttavia henkilöitä. Kai tässä kolmessa vuodessa valmistumiseni jälkeen on jotakin tapahtunut, vaikka joskus tuntuukin siltä, että olen vain istunut kotona ja antanut elämäni valua ohi mitään saavuttamatta. Pikkuhiljaa eteenpäin.
Uskon, että pitkällä ja vaikealla kamppailullani työelämässä on joku suuri merkitys. Minua koetellaan, mutta minä vahvistun. Ehkä joidenkin vuosien kuluttua huomaan olevani erityisen arvostettu ammattilainen alallani ja alan korjaamaan kamppailuni hedelmiä. Tässä toivossa elän ja se antaa minulle voimaa tässä hetkessä.

1 Comments:
Moikka Lyyti!!
Hienoa, että työ tuo erilaista tsemppiä arkeen taas!! Näin se vaan usein on, että vaikka itse luulee olleensaa tekemättä "ei mitään" niin yht'äkkiä huomaakin, että onkin tehnyt paljon - huomaamatta!! Tsemppiä duuniin ja treeniin!
T. Xara
Lähetä kommentti
<< Home