Laulun taikaa

Pitkän kesätauon jälkeen kokoonnuimme tänään lauluyhtyeemme kanssa suunnittelemaan seuraavaa kautta ja availemaan ääniämme yhdessä. Voi luoja, miten ihanaa oli taas laulaa! Olinkin kesän aikana jo melkein unohtanut, kuinka olennainen asia minun ääneni on minua, ja miten laulullinen ilmaisu on niin tärkeä osa itseäni. Tarvitsen laulamista voidakseni hyvin ja tämä tuli taas juuri oikeaan aikaan. Lauluhommissa olen omimmillani, vielä enemmän kuin salimimminä ;) Menenkin ensi viikolla kaivelemaan Sibelius-Akatemian käsikirjastosta Hildegardin aarteita opeteltavakseni; haaveilen sekvenssistä, jossa on hurjan laaja ambitus ja jolla voisin ilahduttaa jossakin konsertissa kaikkia gregorianiikan ystäviä tai muuten vain harrasta tunnelmaa tai rukousta kaipaavia...

Jotta kirjoitukseni ei menisi täysin laulamiseksi, täytynee mainita muutama sana eilisestä. Ihana päivä, kertakaikkiaan. Juoksin valmentajani (Giga eli orkku) ja juoksukaverieni (kaius ja unaz) kanssa - testasimme suunniteltua maratonvauhtia ja sitä, miltä se tuntuu. Hyvin meni, 5.45 min/km vauhti nosti sykkeen 160 hujakoille eikä tuntunut yhtään hassummalta. Palautuminenkin tapahtui normaalisti, koska jo tänä aamuna latasin kyykkytankoon kiekkoja ja tein puoliraskaan jalkatreenin salilla. Lisäksi reuhasin Gigan lasten kanssa seiväshyppypatjalla (milloin viimeksi olenkaan tehnyt kuperkeikkoja?) ja pelastin Puuntuhoojan toukan tappouhalta. Kivaa!