Luuranko kaapissa

Lienee aika myöntää itselle, että syömishäiriö nostaa päätään taas. En tiedä, missä nyt mennään - itsevihan tunteet ovat hyvin voimakkaat ja ruokin sitä ruualla, kirjaimellisessti. Kamala olo olla näin epäonnistunut.

Minä en saa töitä. En kelpaa. En ole viehättävä. En saa aikaiseksi. En osaa laulaa, en osaa soittaa, en pysty toteuttamaan haaveitani. En pysty pitäytymään yksinkertaisimmassakaan ruokavaliossa. Olen epäonnistunut yksilö. Ja siksi syön ja lihon ja vihaan yhä enemmän.

Mitä ihmettä minä kaipaan, mitä minulta puuttuu. Miksi tunnen vihaa. Tämä on selittämätöntä ja jatkuu ja jatkuu. Jo kymmenen vuotta, oliskohan aika parantua.
En jaksa enää elämää, joka pyörii läskin ja vihan ja ruuan ympärillä. Ei ihmisen energiaa ole tarkoitettu tuollaiseen tuhlattavaksi. Kuka minua voisi auttaa. :(