Paluu arkeen

Reidet ovat edelleen kipeät ja alaselkää vihloo, mutta mieli yhä sunnuntain juoksussa siten, että ilo siitä ei ole juurikaan laantunut. :) Silti pakko tässä on alkaa ajatella treeniasioita eteenpäin; veri vetää salille, ja tänään siellä kävinkin sarjamaksimeja testailemassa (voimakehitystä on muuten tapahtunut!) Suunnitelmissa oli aloittaa HST (eräänlainen massanhankintaohjelma) mutta ystäväni sai minut ajattelemaan asiaa uudemman kerran. Valittelin hänelle, että olen heikkopeikko ja haluan voimaa. Hän kysyi, että miksen sitten hanki sitä voimaohjelmalla. Yksinkertaista, eikös?

Asiahan on niin, että enempää lihasmassaa minä en tarvitse juoksuun (pikemminkin päinvastoin) enkä ulkoisista syistä ainakaan tällä hetkellä (pitäisi saada ihan ensinnä rasvat vähemmälle, että ne jo olemassaolevat lihakset pääsisivät näkyviin...) Toisaalta, lisävoima jaloissa ei varmasti tekisi pahaa juoksullekaan... Eli kai minä sitten olen alkamassa voimakaudelle. Luulen, että kolmijakoinen ohjelma mahdollistaa myös juoksuharjoittelun ylläpitämisen paremmin kuin koko kroppa kerralla -tyyppinen HST. Tärkeintä olisi nyt vain päättää, koska haluan alkaa vihdoin keskittymään salipuolelle ja hyvin! Mietin, mietin niin kovasti...

Muussa kuin urheiluelämässä tapahtuu sitten seuraavaa: orkesteri työllistää mukavasti, mutta siinä ärsyttää yksi juttu! Hallitus on juuri parhaillaan kartoittamassa sopivia intendenttiehdokkaita kollegani seuraajaksi! En voi keksiä yhtäkään syytä, miksi heidän pitäisi nähdä moista vaivaa, koska minä olen tässä, valmiina jatkamaan pestiäni syksyn jälkeen. Melkein tekisi mieleni loukkaantua moisesta ja jättää heidät pulaan heti paikalla. Siinäpähän etsisivät työlle jatkajaa.

Kummilapsi ei ole vieläkään syntynyt, vauva on mennyt jo viikon yli lasketun ajan. Hermoilen täällä niinkuin se olisi jotenkin minun hermoiltava asia... Kaipa se sieltä kuitenkin ennenpitkää syntyy, ei kai yksikään vauva ole masuun jäänyt?