perjantaina, huhtikuuta 07, 2006

Lyytin laulelot vol. 782

Tänään on Alta Consortin kenraaliharjoituskonsertti maanantain varsinaista esiintymistä varten. Maanantain konsertti on Jyväskylässä. Ohjelma on uskomattoman kaunis, ja laulettava on haasteellista (ehkäpä eniten siksi, että laulamme latinaa ranskalaisittain ääntäen! Hankalaa! Kaikki ne nasaalit ja avoimet konsonantit, apuva.) Kenraalin jälkeen menen voice massageen. Kävin ensimmäisen kerran maanantaina ja hieroja sai kivasti auki mnun kyljet ja rintakehän - henki kulkee taas. Tänään käsitellään enemmän kasvoja ja kaulaa.

Laitoin yhteishakupaperitkin, ei yksi pianokoe voi minua lannistaa. Opettelen jotakin pientä, huomaapahan raati, että olen ainakin yrittänyt. Olen niin lopen kyllästynyt työasioihini, että koko ajan käy yhä vahvemmin selväksi, että olen vaan jollakin tavalla väärissä hommissa. Josko joku toinen suunta löytyisi. Ei löydy, jos en etsi, siispä etsin.

Eli mieli parempi, vaikkakin uutta pientä kriisin poikasta on taas lähipiiristä löytynyt ja ahdistaa valtavasti. Yritän kuitenkin nyt keskittyä ihan vain tähän konserttiin, se on juuri nyt tärkeintä.

3 Comments:

At 5:37 ip., Anonymous Anonyymi said...

Hienolta kuulostaa teidän tuleva konsertti!! Joku kerta tulen kuuntelemaan ihan varmasti :o) Pidän peukkuja hakuun - itselläkin on meininki lähteä jatko-oppimaan jos vaan sattuisin pääsemään... Kun työt kyllästyttää niin me tytöt lähtään lukemaan, eikö vaan?? Ja jatketaan etsimistä /peukku/ ja tsemppiä sinne!!! t. "Lopen uupunut" Xara

 
At 4:46 ip., Anonymous Anonyymi said...

KEIKKA MENI HIENOSTI!!!!!! Ihanaa <3333 Mun laulava lyyli :-D

 
At 7:57 ap., Blogger Lyyti said...

Meni, varsinainen konsertti oli ihana. Yleisöä oli paljon ja he pitivät kuulemastaan. Esiinnyimme kynttilänvalossa ja musiikki meni nappiin - yhteistekeminen oli hioutunutta ja nautimme esiintymisestä. :) Yleisö taputti meidät uudestaan lavalle ja tulivat vielä kiittämään kädestä pitäen konsertin jälkeen. Saatanpa laittaa muutaman linkin tänne blogiin, kunhan saan laulut koneelle.

 

Lähetä kommentti

<< Home