sunnuntaina, elokuuta 14, 2005

Juoksujuttua vaihteeksi

Lähdin tänään hölkkäilemään salille, solttu lähti kans (!!!) alkumatkalle mukaan. Totesin heti alkumatkasta, että onpas hyvä juoksukeli ja että askel nousee yllättävän kevyesti - enhän ole aikoihin harrastanut juoksemista, viimeksi kaksi viikkoa sitten juoksin Oulussa kympin ja sen lisäksi kesällä korkeintaan tunnin lenkkejä tosi harvoin... Päätin kokeilla, josko kestävyyskunto sanoisi mitään, skipata kyykkytreenin ja juosta sen sijaan 20 kilsaa. :D

Ja sen totisesti tein. Reippaasti, korkealla sykkeellä, lähes väsymättä. Ihan uskomatonta, mutta olen näköjään lähes siinä juoksukunnossa, mihin syksyllä puolimaratonin myötä jäin. Näköjään potkunyrkkeilytreenit ovat pitäneet myös kestävyyskuntoa yllä, tai jopa jollakin tavalla kehittäneet sitä. Kyllähän me treeneissä liikutaan korkeilla sykealueilla, mikä ennen tätä lajia oli minulle täysin pimennossa oleva asia.

Tästä lenkistä sekä tämänpäiväisestä naisten MM-maratonista innostuneena aloin taas mieliä maratonreitille... Todennäköisesti se on hulluutta, mutta kaikkea pitää haaveilla. Voisin siis julistaa tässä maratontavoitteekseni ensi vuoden toukokuussa Oulun Terwahölkän /iik/ Syy: kevyt, alava reitti ja kannustusjoukot sekä tarpeeksi pitkä valmistautumisaika. Jostakin pitäisi siis luopua ensi keväänä, mutta katsotaan nyt... Jos salin jättäisi tauolle.

Olen muuten laihtunut 2,5 kiloa ja mahdun kaikkiin edellisvuotisiin vaatteisiini (jopa jakkupukuun kokoa 34!) Pakko siis todeta, että olen kasvattanut lihasta - painan edelleen 3-4 kiloa enemmän kuin hoikimmillani viime vuonna, mutta vaatekoko on sama. :) Dietti jatkuu, toivottavasti vielä muutama kilo putoaa (itse asiassa tavoite on total 7 kg, mutta katsotaanpa nyt sitäkin ajan kanssa...) Eräs tuttavani uhkasi mitata rasvaprosenttini lokakuussa synttärini kunniaksi, mutta en tiedä, tekeekö moinen mittaus psyykelleni hyvää. Päätän sitten, olenko tarpeeksi vahva kohtaamaan senkin julman mittaustuloksen :s

Semmosta tänään.

2 Comments:

At 11:15 ap., Anonymous Anonyymi said...

Mun julmetun kaunis ja hyväkuntonen mussukkani! <33 terveisiä mahtavasta Pietarista, reissu oli hurrrrrjan hauska ja hillitön :-D Ootko jo hankkinut u-know-minkä?! t. mukkelismuumulipää

 
At 12:32 ip., Blogger Lyyti said...

En oo vielä hankkinu, mut ajattelin kyl piipahtaa "tiedätkyllämissäkaupassa"... ;) Raporttia seuraa. <3

 

Lähetä kommentti

<< Home