Synkkiä pilviä

Ei pitäisi valittaa, mutta valitanpa silti - kenelle muullekaan marmattaisin kurjuuttani. Siis pitäisi olla tyytyväinen, että on töitä ja tekemistä, mutta rajansa kaikella. Nämä paineet alkavat käydä liiallisiksi minun jaksamiselleni. Huomaan itsessäni masennuksen merkkejä taas, tiedä sitten, onko tällä kertaa syynä väsymys, hormonit vai paineet vai mikä, mutta mieli on taas jotenkin maassa.

Huomasin taas eilen tulleeni hyväksikäytetyksi. Olin sihteerinä kokouksessa, jossa perustettiin uusi yritys. Sanoin, että en voi ottaa enää yhtään varatonta puljua pyöritettäväkseni, koska minun on pakko ehtiä tehdä ansiotyöni eikä vain tehdä tämän kuoroyhteisön talkootöitä (käytännössä talkoot = minun työpanokseni, kukaan muu ei tee mitään) Kokouksen lopuksi huomasin taas, että kaikki siellä toteutuviksi päätetyt asiat jäivät minun harteilleni. Kaikki. Vaikka olin selkeästi sanonut, että en pysty enkä jaksa. Miten ihmeessä tässä kävi näin? En minä sentään niin korvaamaton voi olla, etteikö kukaan muu voisi mitään tehdä.

Huokaus. Tämän kiireen - töitä aamusta iltaan joka päivä, myös viikonloppuisin - keskellä treenit menee miten menee, ei kovin loisteliaasti, ja olen syönyt ihan mitä sattuu jo pitkään. Sen kyllä tuntee, ja varmaan näkeekin. Olo on turvonnut ja paino nousussa eikä edes ole hinkua liikkua. Lisäksi alkaa morkkis vaivata siitä, että laistan treeneistä ja ruokapäiväkirjasta. Ei hyvä - nämä ajattelumallit ovat ihan liian tuttuja takavuosilta. Tänään alkaisi jalkapallotreenitkin taas pitkän tauon jälkeen, mutta enpä jaksa raahautua. Edessä taas työntäyteinen ja stressaava viikonloppu, ehkä vain menen aikaisin nukkumaan.

Jotain hyvääkin sentään. Päätin lähteä ensi viikolla muutamaksi päiväksi perheeni luo pohjoiseen! Sen lisäksi eilen kävin kuuntelemassa Club for Fiven loistavan konsertin, jonka jälkeen sain heiltä joululahjan sekä levyn ja kiitokset yhteistyöstämme. :) Se tuntui kivalta.