Omituinen höpöttäjä

Taitaa olla pakkaspäivä ja minun pitäisi mennä juoksemaan, vai menisinkö sittenkin salille, jonne on tullut uusi spinningpyörä, pyöräillessä kun tulee todella hiki, eilen salillamme käyvä teräsmies sanoi, että hänellekin tulee ihan hiki kun katselee minun tarmokasta poljentaani, ja sen jälkeen on kiva vielä pikkasen nyrkkeillä, nyrkkeilinkin jokunen aika sitten ja iskin ohi säkin suoraan seinään jolloin rystyseni aukesi ja musteni, mutta siitä on toki jo aikaa ja sen jälkeen on tapahtunut paljon asioita kuten työelämässä mieletöntä pyöritystä, vesijuoksemista ja jouluvalojen parvekkeelle ripustamista - oli se jo aikakin, kun parvekelaatikossa oli vielä muutama päivä sitten kesäiset samettiruusut pystyyn kuolleina ja ne näyttivät hirveiltä, ei puhettakaan joulumielestä. Joulumieli on alkanut hiipiä sisääni ja se tuntuu mukavalta, olispa vaan aikaa laittaa joulu oikein kunnolla, tänä vuonna kun miehen kanssa päätimme, että vietämme joulun kotona emmekä puhukaan mihinkään reissaamisesta ja minä haluan tehdä itse porkkana- ja lanttulaatikoa ja tilattiinpa savustettu luomukalkkunakin joulupöytään, joulupukkikin on jo tuonut lahjoja yhteen kaappiimme odottamaan jouluaattoa ja eräänä iltana kaapista kuului rapinaa, koska kissat olivat siellä joululahjojen kimpussa ja nyt tonttujen täytyy paketoida ne uudestaan, koska ne ovat ihan riekaleina, eikä sellaisia paketteja voi kenellekään antaa, tulee vaan paha mieli tai sitten alkaa naurattaa, eilen meitä nauratti kun kissa työnsi miehen sängystä alas. Illalla minä aion painautua sänkyyn oikein antaumuksella juhlakonsertin jälkeen, joka on tänä iltana ja jonka jälkeen minulla on enää kaksi tuotantoa ennen joulua ja vaikka minua väsyttää niin pitää vaan jaksaa, jaksaa myös terapeutin ominaisuudessa, koska taitelijayhteisössämme on nyt vaikeaa ja kaikki tarvitsevat olkapäätä ja minäkin tarvitsen olkapäätä mutta taidanpa joutua tyytymään lämpimään käteen jos siihenkään, yleensä ennemminkin haukkuihin ja panetteluun, mutta se ei haittaa koska minä olen vahva, jopa niin vahva että jaksan kyykätä ja penkata enemmän kuin koskaan ennen ja kohta jaksan vetää leukojakin tai sitten en, en osaa sanoa, voimaohjelma pikkaisen takkuilee, vaikka olen kyllä pitänyt huolen siitä, että kiireenkin keskellä ehdin salille, vaikka juoksulenkeistä olenkin laistanut, tosin juoksu on tuntunut hyvältä silloin harvoin kun on juoksemaan päässyt. Minulle ei kuulu mitään vaikka kuuluu ihan kauheasti kaikkea, mutta kun elämä on yhtä lentoa niin ei ehdi keskittyä omiin kuulumisiinsa, lihavaksi olen tullut ja lihavana taidan kuolla, mutta sitäkään en ehdi nyt murehtia, murehdin sitten kevätpuolella kun jokatapauksessa pitää laihduttaa maratonia varten, eikä lihavuutta yhtään estä se, että olen juonut ihan liikaa viinaa ja syönyt kauhean paljon paskahiilareita, ai niin hiilarit eivät ole pahoja vaan ystäviä, koska aivot tarvivat hiilaria toimiakseen eikä juostakaan jaksa pelkällä proteiinilla ja rasvalla, mutta ai niin, kuuluuhan minulle yksi superasia, nimittäin eilen siivosin hyllyä ja päätin laittaa mieheni tarkistamaan jokaisen epämääräisen cd-levyn, jonka päällä ei lue mitään ja niiden joukosta löytyi kovalevyä vaihdettaessa poltettu varmuuskopio, jolla oli kirjanpitoni ja kirjanpito-ohjelma ja monta monta tärkeää työasiaa ja olen siitä niin kovin onnellinen että voisin vaikka tanssahdella ilotanssin, josta jo näinkin unta, ja sitten levyistä löytyi myös ystävältäni saama kamala bodausvideo, jossa maailmankuulut nappibodarit esittelevät ihan järkyttäviä lihojaan "Light weight, babe!" Semmosta.

Ei ehdi edes hengähtää, kun on niin kiire.

Kirjoitukseen minut inspiroivat Erlend Loen kirja Tosiasioita Suomesta sekä pikkuveljeni huikean hieno Matkalla juna-asemalle(kin), surrealistiseen tyyliin kirjoitettu novelli, joka löytyy osoitteesta
http://aukea.net/mp/db/Teos/yksi/?K=1660783&NRO=2