maanantaina, tammikuuta 03, 2005

Neljä kiloa!

Tänään minun oli pakko kohdata todellisuus ja astua vaa´alle. Se oli kamalaa. Se myös näytti kamalia lukemia - olen lihonut syksyn aikana neljä kiloa! NELJÄ! neljäNELJÄneljä Katastrofi, joskaan ei Aasian vastavan veroinen.

Tuntuipa kamalalta. Sitten pikkasen rauhoittumista ja järkeilemistä (lue:itsepetosta?) Kolme uusinta kiloa (itseasiassa 2,7) on tullut viimeisen kolmen viikon aikana. Käytännössä siis joulun aikana. Sitä ennen olin lihonut "normaalipainostani" eli siitä painosta, joka minulle oli vakiintunut pitkäksi aikaa ja jossa viihdyin, yhden kilon (joka tuntui sitäkin raskaammalta, kuten jo aiemmin valittelin.) Tuo yksi kilo saattoi tulla jo siitä, että treeniasioissa olen keskittynyt voimakauteen ja aerobiset ovat jääneet lokakuun jälkeen todella paljon vähemmälle. En ole myöskään pitänyt päiväkirjaa, eli syöminen on ollut rennompaa, silti perusruokavalio edelleen ihan kunnossa - olen vaan syönyt enemmän. Osa painonnoususta (pieni osa, en edes yritä vakuuttaa ketään) lienee lihasta. Toivon, että on, ja uskoisin, että on, koska olen todella rehkinyt salilla. Miksi sitten olen lipsunut ennen niin kurinalaisesta elämästäni johtuu ihan selkesäti työasioiden aiheuttamasta stressistä. Syy-yhteys on selvä.

Joulukilot. Lähes kolme kappaletta. Suurin pöhö lienee liiallisen sokerinsyönnin aiheuttamaa turvotusta. Varmaan myös suolan. Juuri juhlimme uuttavuotta, ja kieltämättä pöydät notkuivat jos minkäkinlaista herkkua, kai sekin voi näkyä vaa´alla... Uskon siis vakaasti, että saan tämän päällimmäisen pöhökilon pois muutaman päivän kuluessa! Sitten päästään kertyneen läskin kimppuun. Eli oikeasti, mitään hätää ei ole - paino varmasti palautuu normaalilukemiin. Nyt on vaan tärkeää pysäyttää painonnousu ja todella taistella (miten tämä onkin niin tuttua minulle...) Kiloraporttia seuraa!

Aaaaaaaaargh!

PS: Inhottavalla tavalla minua lohduttaa se, että en varmasti ole ainoa, jolle joulu teki tämän tempun ;)

4 Comments:

At 10:24 ap., Blogger Lyyti said...

No niin, 1. "laihkaripäivä" alla ja heti alkoi nesteet liikkua, -900g.

Selailin treenipäiväkirjaani. Olen ollut vuoden 2003 kesällä näistä mitoista parisen kiloa painavampi. Joulukuussa 2003 olin saanut syysdiettini päätökseen ja olin painoltani hoikimmillani ikinä. Keväällä ja kesällä 2004 olin suunnilleen saman painoinen kuin alkuvuodesta, mutta huomattavasti hoikempi (vaatekoko ja kuvat kertovat) Käytännössä siis epäilen, että lihasta on tullut vuoden 2004 aikana kivasti, enkä oikeasti näytä nyt näissä katastrofikiloissani niin paksulta kuin reilu vuosi takaperin samoissa kiloissa. /lohtu/ Matka normaalipainooni on aika pieni, kolmisen kiloa. Maratonia varten voisi yrittää pudottaa vielä muutaman, sitten alkaisi luultavasti jo masustakin näkyä jotakin treenin tulosta...

Uskomatonta, että mä olen taas laihkarilla! Jotenkin kuvittelin, että mun ei tarvisi enää ikinä laihduttaa ylipainoa pois, vaan että tulevaisuuden laiharit olisivat lähinnä kiristelyä. Niin sitä erehtyy ja muistaa, miten henkimaailman asioita nuokin kilot ovat. Ehkä parin viikon päästä alkava potkunyrkkeilykurssi auttaa kilokamppailussa /hui/
Nyt salille ja spinningpyörän selkään!

 
At 8:48 ap., Blogger Lyyti said...

2. "katastrofilikilot kuriin" -päivä takana ja paino on laskenut 1,6 kg :D Aikamoisen turvotuksen olinkin aikaansaanut! Kunhan paino lakkaa laskemasta tällä tahdilla, päättelen todellisen läskimäärän ja teen laihkarisuunnitelman sen mukaan. Salille pitäs vääntäytyä nyt.

 
At 8:08 ip., Anonymous Anonyymi said...

Hyvää vuotta 2005 Lyyti!! Mulla projekti jatkuu - -9kg on saldo tällä hetkellä. Joulu & uusi vuosi jumitteli, mutta kyllä tää tästä ;o) arkeen on jo palattu!! Treeni-iloa ja intoa sekä syömisten tarkkailuun edelleen tsemppiä toivottaa Xara

 
At 3:46 ip., Blogger Lyyti said...

Hyvää uutta vuotta myös sinulle Xara ja onnea mahtavasta painonpudotuksesta! Wau!

Iik, mua jännittää, ollaan justiinsa lähdössä miehen kanssa katsomaan kahta unelmiemme asuntoa... Toivottavasti toinen niistä on "se oikea" ja pian ollaan onnelliset (?) asuntovelalliset! :)

 

Lähetä kommentti

<< Home