Humua

Juoksin toissapäivänä 3 tuntia 21 minuuttia ja 30 sekuntia pitkän lenkin. :o
Maratonkunto alkaa olla totta, rykäisyyn puolitoista kuukautta. Kieltämättä jännittää. En ole harjoitellut kovinkaan täsmällisesti taikka taiteen sääntöjen mukaisesti, mutta luultavasti rittävästi. Liäski rinnalla kulkenut potkunyrkkeily kyllä on rakentanut kivasti kuntoa. Ette arvaa, miten hyvä olo tuon lenkin jälkeen olikaan? Yllättävää kyllä, lenkin aikana ei vaivannut mikään - mitä nyt muutaman hiertymän sain urheilutopista ja kengistä. Palautuminenkin tapahtui hienosti, eilen jaksoin hyvin nyrkkeilytreenitkin ja ainoastaan sisäredet kipeytyivät hiukkasen. Mutta, jännittäähän se silti.

Päätin myös käynnistää itsenihyväksymiskampanjan kesä 2006. Se sisältää aimo annoksen armoa ja laihdutuskuurien lopettamisen. Kun en laihdu, niin en laihdu. Ehkä jo näin vanhana on aika alkaa pikkuhiljaa hyväksyä se tosiasia, että olen rakenteeltani jotain muuta kuin mitä ihannetilassa haluaisin olla. Ja siitä huolimatta olen ihan hyvä ja pystyvä. En usko, että maraton jää juoksematta sen viiden ylimääräisen kilon vuoksi tai että minua ei voisi pitää viehätäävänä, vaikka reisissäni olisikin hitunen selluliittia.

Nyt lähden Jyväskylään ystäväni häihin. Ompelin sinne ihanan mekon; limen vihreää, pinkkiä, ruskeaa, tylliä, hörsöä, jee! En varmaan koskaan ole pukeutunut näin koreasti. Mekko on hieno. :) Hitsi kun osaisin laittaa kuvia tänne blogiin...