Töitä ja toimisto

Menin tänään pahaa aavistamatta palaveriin, jossa minua odotti suuri kansio uuteen työhöni liittyviä papereita ja kolleegani, joka pakkaili tavaroitaan toimistosta. Tajusin, että vallanvaihto orkesterissa on tapahtumassa. Alkuunsahan minun piti toimia hänen assistenttinaan tämän syksyn ajan, mutta kolleegani totesikin, että minulla on homma niin hyvin hallussa jo tämän muutaman viikon tutustelun jälkeen, että voin yhtä hyvin hoitaa koko syksyn ohjelmiston!

Olen ihan pihalla. Kieltämättä muuten tuntuu aika kivalta. Ei muuta kuin töihin, nyt minulla on käytössäni myös oma toimisto, jos niin haluan :) Pesti on voimassa tämän vuoden loppuun saakka - tammikuussa orkesterin hallitus pestaa uuden intendentin, joka voi ihan hyvin olla minä. Mutta sitä ennen päivä kerrallaan, en aio tuudittautua liiaksi tuohon ajatukseen, etten putoaisi taas kerran liian korkealta. Juuri nyt olen tyytyväinen tähän mitä minulla on.

Tyttöjen juttuja

Olin eilen viettämässä tyttöjen iltaa kehonettiläisten uusien tuttavieni kanssa (Tania, mukkelis ja Simu) /sydän/ Illan teemana syöminen, viinin lipittäminen ja tyttöjen jutut - mikäs sen mukavampaa! Puhuimme paitsi meitä yhdistävistä liikunta- ja terveysaiheista, myös muista "pakollisista" - kuukautiset, kosmetologit, kampaajat jne - mutta yksi aihe jäi mietityttämään. Keho.netissä avattiin toissapäivänä keskustelu aiheesta "nainen on naiselle susi" ja pohdimme sitä hiukan.

Minä olen aina ollut "hyvä jätkä" - seikka, mihin olen ollut ihan tyytyväinen, mutta mikä on hieman alkanut ärsyttää nyt vanhemmalla iällä, kun haluaisin mieltää itseni naiselliseksi, seksikkääksi ja halutuksi naiseksi, enkä äijämäiseksi tai jätkämäiseksi rääväsuuksi. Minulla on paljon miespuolisia kavereita ja ystäviäkin, enkä ole koskaan kokenut naisen ja miehen välistä seksuaalista vetoa tai muuta kipinää ongelmalliseksi. Se seikka on mielestäni väistämätön tosiasia, joka täytyy vain hyväksyä sellaisenaan ja käsitellä sen mukaisesti. Kipinän ei tarvitse tarkoittaa suurta rakkautta tai sellaista seksuaalista pakotetta, joka voisi tuhota mitään valmista omassa elämässäni. Itse asiassa se on erittäin mukava suola tähän tasapaksuun elämään. Pikkuflirtti piristää päivän kuin päivän ;) Johtuneeko sitten tästä ajattelumallista vai jostakin muusta seikasta se, että harvemmin on mitään väärinkäsityksiä miestenkään puolelta tapahtunut. Kaverit ovat kavereita.

Miehet ovat myös aina kohdelleet minua hyvin. Siksi en ole sitä tyyppiä oleva nainen, jonka vakiosanastoon kuuluu fraasi "kaikki miehet ovat perseestä."
Parhaat ystäväni ovat silti naisia. Niitä on harvassa, mutta he kaikki ovat minulle erittäin rakkaita ja pysyneet rinnallani vuosikausia. Aikuisiällä olen tutustunut vain muutamiin naisiin syvemmin, tosin miesrintamallakin kaveruussuhteet ovat olleet enemmän ohimeneviä kuin pysyviä. Toki molemmista on jäänyt muutamia ihanuuksia elämääni.

Myönnän suhtautuvani uusiin naisiin varauksellisemmin kuin miehiin, tosin poikkeuksiakin on, koska ylipäänsä tutustun ihmisiin hyvin helposti. En tiedä mistä luontevuus miesten suhteen johtuu, mahdollisesti tottumiskysymys, sillä olen kasvanut poikien keskellä. Silti, tällä asialla ei liene mitään tekemistä sen kanssa, että nainen olisi naiselle susi.

Naisten välillä vallitsee tietynlaista kilpailua, kateutta, kyräilyä. Naiset puhuvat paljon, niin hyvässä kuin pahassakin. Naiset ovat joskus hankalia monella tavalla, jopa toisen naisen ymmärrykselle. Toisaalta naiset ovat toistensa tuki, naiset jakavat asioita keskenään - puhetta oli myös siitä, että naiset ylipäänsä ovat psyykkisesti terveempiä ja selviävät esimerkiksi avioeroista paremmin kuin miehet. Ehkä juuri siksi, että voivat puhua toisillensa avoimesti ja sensuroimatta.

Myönnän itsekin olevani kateellinen usein täysin tahtomattani. Kun huomaan kateuden merkkejä itsessäni, otan asian välittömästi käsittelyyn: varsinkin työssäni olen huomannut, mitä kateellinen nainen voi saada aikaan! Se on kamalaa, enkä halua itse olla sellainen.

Mitään hienoa yhteenvetoa en osaa aiheesta "nainen on naiselle susi" vääntää, mutta uskoisin, että toisiaan vastaavat susirakenteet vallitsevat niin miehissä kuin naisissakin ja ovat lähinnä persoonakohtaisia asioita - eivät sukupuolisidonnaisia, biologisia seikkoja ainakaan.

Kulttuuripolitiikan keskiössä

Hassua, joskus sitä havahtuu, miten pitkälle omalla urallaan sitä on sittenkin tullut, vaikka välillä tuntuu, että tämä kulttuurialalla eteenpäin ponnistelu on niin hidasta ja niin vaikeaa. Jopa epätoivoista joskus.

Pidin tänään kokousta, jossa käsiteltiin melkoisen suuria kulttuuripoliittisia kuvioita. Totesin hiljaa mielessäni, että useat ihmiset asettavat vastuulleni suuria asioita, joista riippuu monta tärkeää ja vakavaa asiaa. Minuun luotetaan erään erityisen hankalan asian eteenpäinviejänä ja avainhahmona. Tämän tajuaminen havahdutti minut ensinnäkin olemaan hieman ylpeämpi itsestäni ja luottamaan ammattitaitooni enemmän.

Pyöritän parhaillaan aika montaa suurta taiteellista tuotantoa, joissa ovat mukana maamme parhaita muusikoita. Hassua yhtäkkiä havahtua siihen, että minä tunnen valtavasti niitä laulajia, soittajia, säveltäjiä, tuottajia, intendenttejä, kulttuuritalojen ja museoiden johtajia ynnä muita alalla vakaasti vaikuttavia henkilöitä. Kai tässä kolmessa vuodessa valmistumiseni jälkeen on jotakin tapahtunut, vaikka joskus tuntuukin siltä, että olen vain istunut kotona ja antanut elämäni valua ohi mitään saavuttamatta. Pikkuhiljaa eteenpäin.

Uskon, että pitkällä ja vaikealla kamppailullani työelämässä on joku suuri merkitys. Minua koetellaan, mutta minä vahvistun. Ehkä joidenkin vuosien kuluttua huomaan olevani erityisen arvostettu ammattilainen alallani ja alan korjaamaan kamppailuni hedelmiä. Tässä toivossa elän ja se antaa minulle voimaa tässä hetkessä.

Lisäravinteita ja omavalmentaja?

Kehorintamalta pohdiskeluja vaan, ei sen kummempata tällä kertaa. Suunnittelin alkavani kreatiinikuurille mahdollisesti lokakuun alusta, yhtäaikaa HST-jakson kanssa. Tavoitteena parempi palautuminen ja progressiivisen painoharjoittelun helpottaminen (kovasti kun kehonrakentajat tuntuvat kreatiinin nimeen vannovan.) Hassua, että en vieläkään oikein usko lisäravinteiden voimaan, mutta ilmeisesti tässä vaiheessa, kun kehitykseni huimaava alkuvauhti alkaa hidastua, tulen tarvitsemaan lisäravinteita ja huomaamaan niiden tehon. (??) Silti olen skeptinen. Ei voi mitään.

Oma kehittymiseni on ollut kiitettävää pelkällä kasvisruokavaliolla, ilman mitään lisäravinteita puhumattakaan puhtaista proteiinilisistä. Harva naisihminen hankkii lihasta näillä eväillä, elleivät geenit ja testosteroni (testolyyti - aiheesta tulossa lisää myöhemmin blogiin!) ole kehitystä edesauttamassa. Minulla tuntuvat olevan.

Haaveilen myös omavalmentajasta, pitkään lajia harrastaneesta henkilöstä, joka uskoisi minun mahdollisuuksiini ja haluaisi tukea ja neuvoa ja voisi silloin tällöin jopa treenata kanssani. Mielessäni on jo monta potentiaalista henkilöä, mutta he kaikki asuvat kauempana - taitaisi mennä kirjekurssiksi ;) Ehkä pyristelen vielä itsekseni ja maratonin jälkeen - kun on aika todella valita suunta ja keskittyä, mikäli aion oikeasti saavuttaa jommassakummassa lempilajissani (lue: kehonrakennuksessa, juoksijaahan minusta ei koskaan voisikaan tulla...) jotakin todellista - alan pohtimaan tätäkin asiaa uudestaan. Alku on ollut lupaava, ensimmäinen vuosi on tuonut tulosta ja olen edelleen hyvin innostunut lajista. Välillä ajattelin voimapuolta, mutta ehkä en siihen kuitenkaan lähde ainakaan vielä tässä vaiheessa (turhamaisuus voittaa?)

Eilinen vetojuoksutreeni meni hienosti ja pian menen salille vääntämään jalkaosastoa. Malttia täytyy taas yrittää pitää mielessä, vaikka tekisi mieli ihan oikeasti alkaa jo vääntämään kunnolla rautaa jalkaosastolla. Tulisipa jo lokakuu ja menisi se hitsin puolimaraton, joka vie keskittymiskykyni kaikelta muulta...

Kirjoja

Taidan olla mielialalukija. Välillä luen ihan hirveästi, välillä on pitkiä aikoja, etten lue mitään muuta kuin naistenlehtiä ;) Listaanpa tähän viime aikoina lukemiani kirjoja ihan oman muistini tueksi.

Erlend Loe: Supernaiivi
Erlend Loe: Tosiasioita Suomesta
Erlend Loe: Naisen talloma (L:ää en saanut luettua, tuntui tylsältä...)
Chris Owen: Valheellinen elämäni
Tommy Tabermann: Julian parveke
Manuel Vicent: Matissen morsian (suosittelen!)
Juan Manuel da Prada: Pimpit
Irving Stone: Vincent van Gogh - hän rakasti elämää (suosittelen!*100000)
Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva (vielä kesken)
Paulo Coelho: Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin

hmmm... oiskohan vielä joku muu... aika monta olen aloittanut niiden luettujen lisäksi, mutta en yleensä tuhlaa aikaani kirjoihin, jotka eivät tempaise mukaansa.
Rakastan elämäkertoja ja taiteilijapiireihin sijoittuvia tarinoita. Minua odottaa tuossa Einojuhani Rautavaaran elämäkerta - Omakuvan ja muutaman muun häneltä olen lukenutkin, tuo minua odottava kirja on Pekka Hakon kirjoittama, todennäköisesti vähän tylsempi kuin Einojuhanin itsensä kirjoittama. Toivottavasti muuten Einojuhani voi jo paremmin oltuaan koko kevään sairaalassa aorttansa revettyä tammikuun lopulla :( Tänään saan myös Pirzigin Zen ja moottoripyörän kunnostaminen -kirjan, joka on työlistalla seuraavana. Jee!

Ai niin - melkein meinasi unohtua, olenhan minä tietysti lukenut myös Juoksija-lehden Maratonkirjan ;)

Puolimaraton lähestyy

Mietityttää vähäsen. Kävimme orkun kanssa juoksemassa taas testimielessä, 10,5 km:n lenkki Vantaan maratonin reitillä. Olen hieman pettynyt itseeni, koska se ei mennyt ihan aikatavoitteeseen, vaan jäin siitä noin 1,5 minuuttia. Toisaalta tyytyväinen, että jaksoin juosta koko matkan kovaa vauhtia.

Mietin kahden tunnin puolimaratontavoitettani. Tuo puolikas siitä meni nyt 2.03 aikaan ja loppumatkasta tuntui jo jokseenkin rankaltakin. Mitä sitten, kun pitää juosta vielä puolet pidempään ja jaksaa pitää vauhtia, joka on tuotakin kovempi. Huh, olenpahan itselleni haasteen asettanut. Vielä on onneksi muutama viikko aikaa :) En kyllä heitä kirvestä kaivoon!

Paino on pudonnut 2,1 kiloa leipälakon alkamisesta (viikossa!) Lihansyönti on mennyt ihan hyvin, vatsanväänteitä tai muitakaan ongelmia ei ole ilmaantunut, paitsi että tänään tein pahaa ruokaa, eli ruuanlaittotaitoni liharuokien suhteen mahtaa olla pikkasen jäissä ;)

Nyt olen ihan poikki, lenkki vei kyllä voimat. Taidan mennä sänkyyn lahnailemaan ja lukemaan Pimpit-kirjaa. Tällaisia kehorintamalta tällä kertaa.

Leipälakko

On se kummallinen. Hiilihydraatti nimittäin. Muutama päivä ilman leipää ja hiilihydraatit muutenkin vähempänä kuin viime aikoina, ja paino on pudonnut 1,3 kiloa. Hiilarit keräävät niin paljon nestettä itseensä ja turvottavat naisparkaa, että kuvittelin jo lauantaina olevani raskaana, kun olin niin pullea. Leipälakko on pop!

Sain orkesterin Mozart-tuotannon itselleni hoidettavaksi, ja muutamia pikkutöitä siihen oheen. Syksyn aikana saan ilmeisesti myös toisen suuren kuoro-orkesterituotannon hoitaakseni, eli ihan kivat on työnäkymät. Onpahan ainakin mielekästä puuhaa, vaikka siitä ei ihan päivätyöksi vielä olekaan.

Eilen ostin höpöhöpösaappaat. Ei niillä kyllä kävellä voi, mutta ovatpahan seksikkäät. Ja jos jotain nättiä mussa on, niin hyvinmuodostuneet reidet - kelpaa esitellä uusissa saappaissa! ;)

Keho.netin tapaaminen

Eilen tapasin uusia kehonettiläisiä hurjan määrän. Toinen toistaan ihastuttavampia, fiksumpia, koulutetumpia, hyvävartaloisempia pimuja ja muutaman mukavan urheilijamiehen. Ilta oli kiva, itse kun olen luontevasti myös isommassa seurueessa ja vaikken ketään tuntisikaan - sosiaalinen luonne ja yleensä äänessä.

Vaikkakin ilta oli mukavan leppoisa, jäi mieltäni kaihertamaan eräs asia. Huomasin taas kokevani jonkinlaista alemmuudentunnetta. En ymmärrä, mistä se taas johtuu, mutta suunnilleen tällainen ajatuskulku valtasi mieleni tänä aamuna:

- Naiset olivat todella kauniita, hoikkia ja seksikkäitä. Heillä oli muodikkaat, kalliit vaatteet, kampaajalla värjätyt hiukset, viimeistelty meikki, hyvät rinnat, kaunis iho. Minulla ei näitä ominaisuuksia ole, ja koin ehkäpä kateutta.

- Naisilla oli lähes poikkeuksetta mielenkiintoinen ja hyvä koulutustausta ja hyvät työpaikat tai haastavat opiskelukuviot meneillään. Minä olen turha humanisti, lähes työtön. Koin olevani ei-niin-mielenkiintoinen ihminen.

- Useimmat naisista puhuivat fiksuja ja nokkelia asioita. Minusta tuntui, että kaikki, mitä suustani päästin, oli typerää. Hoksottimeni eivät myöskään (taaskaan) pelanneet nopeasti ;)

Hassua. Ulkonäköön liittyvissä asioissa olen aina ollut heikkoitsetuntoinen - sehän ei ole mitään uutta. Mutta miten yhtäkkiä koen itseni huonoksi myös muuten. En ole aiemmin epäillyt älykkyyttäni tai viehättävyyttäni kiinnostavana ihmisenä. Minä olen yleensä pidetty persoona. Ilmeisesti masennukseni tai joku siihen liittyvä kuvio nyt rassaa pientä pääkoppaani. Noh, analyysi alkakoot ja alitajunta tehkööt työnsä, ehkäpä minä taas pian pidän itsestäni enemmän.

Jokatapauksessa, alemmuuskompleksi herätti kauan nukuksissa olleen motivaationi painontarkkailuun (lue: tarvittavaan kesäkilojen kadotuskuuriin) ja päätin alkaa dietille NYT. Viisi kiloa lähtee. Mur!

PS: Tänään söin 100 grammaa broileria. Katsotaan, mitä masu moisesta tykkää...

Hääpäivä

Meillä on tänään kolmas hääpäivä, mukavaa. :)

Kävimme syömässä Kynsilaukassa, nam ja sitten Fazerilla jälkiruualla. Kaloreita ei laskettu! Tein tänään myös päätöksen lihansyönnin aloittamisesta kymmenen kasvisruokavuoden jälkeen, koska hemoglobiinini ei näytä nousemisen merkkejä rautakuurista ja huolella suunnitellusta ruokavaliosta huolimatta (kova treenaus näköjään syö naista) ja siksi, että toivoisin ruokavaliolleni hieman enemmän liikkumavaraa. Näyttää siltä, että yksitoikkoisuus alkaa kostautumaan, kun laihduttamismotivaatiota (ja -tarvetta) ei enää ole. Lipsuu, lipsuu.

Mutta siis hääpäivästä piti kirjoittaaa eikä hemoglobiinista... Tosin ei sen kummempaa raportoitavaa, mukavaa yhdessäoloa kaupungilla ja vanhojen muistelua. Nyt odottelemme sitä kuuluisaa seitsemännen vuoden kriisiä, kuusi ja puoli vuotta kun ollaan yhdessä kaikenkaikkiaan oltu...