Pitkästä aikaa

Miksi silloin ei ole mukamas mitään asiaa, kun elämä menee omaa tasaista rataansa tai kun mielen valtaavat elämää suuremmat asiat? Tänään, 29-vuotiaana, sain elämäni ensimmäisen ihan itse omilla ansioillani hankkiman työpaikan. Alalta, joka on ihan jotain muuta kuin omani ja ansioina oikeanlainen persoona. Kerrankin, ensimmäisen kerran. Tuntuu aika mukavalta.

Muutenkin menee suhteellisen hyvin. Aloitin kesällä kauan haaveileman harrastuksen - painonnoston! Nyt, kun olen valmennuksessa ja omanlaiseni lajin parissa, saan kerta toisensa jälkeen kokea onnistumista ja uskallan jopa haaveilla melkoisen kunnianhimoisista tavoitteista. Voi olla, että alan kilpailla ensi vuonna. Tätä mieltä ovat ainakin valmentajani, itse en ehkä ole ihan vielä niin vakuuttunut lahjoistani (taidoistahan ei vielä voi puhua.) Huikeaa!

Henkisellä puolella olen ottamassa suuren kasvuaskelen kohti parempaa itsetuntoa ja aikuistumista. Siihen palaan ehkä myöhemmin tai jätän palaamatta. Tällä hetkellä voin hyvin ja elämä menee ihan omia raiteitaan, minun murehtimatta ja kontrolloimatta. Täytyy sanoa, että olen hyvin tyytyväinen siihen, että viime vuoden lopussa päätin tehdä irtiottoni epäkelvosta elämästä. Nyt olen vaan ja elän normaalia työelämää, jossa kykyni tunnustetaan ja saan kiitosta, ja jossa työasiat eivät seuraa aina uniin saakka.