Saisinko "työn sankari" -mitalin, kiitos?

Voi järjettömyys, mikä puolitoistaviikkoinen on takana. Jos selviydyn tästä työtaakastani hengissä, niin olen sankari. Summataanpa:

Kuusi konserttituotantoa (käsiohjelmamateriaalit, teosesittelyt yms. tietysti kirjoittamatta, tiedotus- ja painotuotteiden koostaminen, loppuvuoden keikoilta puuttuu vielä muusikoitakin, ulkomaisille soittajille pitää matkat ja majoituksetkin hoitaa puhumattakaan kaikkien sopimuksista), ensi vuoden apurahoitukset useammalle yhteisölle (haut käynnissä nyt!) tämä jo mainitsemani työkriisi, johon liittyy julkisuusrumban pyörittäminen, yhteydenpito ja tiedotus ulkomaille, uuden organisaation perustamiseen liittyvät asiat (joista ei yhtään vähimpänä budjetointi ja sponsorineuvottelujen käynnistäminen,) yksi artikkeli pitäisi kirjoittaa (haastateltavista ei vielä tietoakaan!) ynnämuuta ja muuta ja muuta ja muuta...

Minä rakastan työtäni. Silti on nyt tällä hetkellä ihan pakko sanoa, että väsyttää. Olen painanut hommia ihan tauotta, istunut palavereissa, puhunut puhelimessa, mailannut, työtänyt mitä erilaisimpia tekstejä, toiminut terapeuttina, ideoinut, luonut toivoa ihmisiin, julistanut, puhunut puhunut puhunut ja ajatellut tauotta tätä kaikkea, mitä kohtaan niin suurta huolta nyt tunnen.

Samalla olen kovasti yrittänyt pitää itsestäni huolta, mutta hieman heikoin tuloksin... Syömiset on vähän mitä sattuu ja liikkuakaan en ole ehtinyt niin paljoa kuin olisin halunnut. Ehkä se ei nyt kuitenkaan haittaa. Kunhan edes jotain joskus.

Huomenna aion pitää vapaapäivän. Aamulla käyn lenkillä ja illaksi menen katsomaan kummityttöäni ja harrastamaan marttakerhotoimintaa.

Syntymää ja kuolemaa

Syntyihän se vihdoin, suloinen kummityttö. Aivan kertakaikkiaan täydellinen vauva. Näin hänet eilen ja pitelin sylissäni - voisin sanoa olevani rakastunut.

Syntymää ja kuolemaa. Tänään kuolee maamme eräs tärkeä kulttuuri-instituutio. Olen tehnyt monta päivää hurjasti töitä tämän sodan voittamiseksi, mutta mitään ei ole tehtävissä enää. Olen täysin voimaton, mutta yhä yritän taistella - jos ei muuta, niin mediasirkus tästä on saatava pystyyn! Puhun ehkä tapauksesta nimeltä siinä vaiheessa, kun uutinen julkistetaan kaikelle kansalle, mutta ihan vielä en uskalla.

Treenirintamalla hiljaisempaa, voimaohjelma toki tuntuu jännittävältä ja paikat ovat uudenlaisesta ärsykkeestä hiukkasen kipeänä. Juoksuja en ole ehtinyt paljon suunnitellakaan, pari kertaa puolimaratonin jälkeen olen lenkille päässyt. Mutta kyllä nämä tästä, kun san tuon työstressin pois alta. Ja uudistunut hiuskuontalokin komeilee päässä, porkkanaa ja vaaleaa, tämä on kiva.

Paluu arkeen

Reidet ovat edelleen kipeät ja alaselkää vihloo, mutta mieli yhä sunnuntain juoksussa siten, että ilo siitä ei ole juurikaan laantunut. :) Silti pakko tässä on alkaa ajatella treeniasioita eteenpäin; veri vetää salille, ja tänään siellä kävinkin sarjamaksimeja testailemassa (voimakehitystä on muuten tapahtunut!) Suunnitelmissa oli aloittaa HST (eräänlainen massanhankintaohjelma) mutta ystäväni sai minut ajattelemaan asiaa uudemman kerran. Valittelin hänelle, että olen heikkopeikko ja haluan voimaa. Hän kysyi, että miksen sitten hanki sitä voimaohjelmalla. Yksinkertaista, eikös?

Asiahan on niin, että enempää lihasmassaa minä en tarvitse juoksuun (pikemminkin päinvastoin) enkä ulkoisista syistä ainakaan tällä hetkellä (pitäisi saada ihan ensinnä rasvat vähemmälle, että ne jo olemassaolevat lihakset pääsisivät näkyviin...) Toisaalta, lisävoima jaloissa ei varmasti tekisi pahaa juoksullekaan... Eli kai minä sitten olen alkamassa voimakaudelle. Luulen, että kolmijakoinen ohjelma mahdollistaa myös juoksuharjoittelun ylläpitämisen paremmin kuin koko kroppa kerralla -tyyppinen HST. Tärkeintä olisi nyt vain päättää, koska haluan alkaa vihdoin keskittymään salipuolelle ja hyvin! Mietin, mietin niin kovasti...

Muussa kuin urheiluelämässä tapahtuu sitten seuraavaa: orkesteri työllistää mukavasti, mutta siinä ärsyttää yksi juttu! Hallitus on juuri parhaillaan kartoittamassa sopivia intendenttiehdokkaita kollegani seuraajaksi! En voi keksiä yhtäkään syytä, miksi heidän pitäisi nähdä moista vaivaa, koska minä olen tässä, valmiina jatkamaan pestiäni syksyn jälkeen. Melkein tekisi mieleni loukkaantua moisesta ja jättää heidät pulaan heti paikalla. Siinäpähän etsisivät työlle jatkajaa.

Kummilapsi ei ole vieläkään syntynyt, vauva on mennyt jo viikon yli lasketun ajan. Hermoilen täällä niinkuin se olisi jotenkin minun hermoiltava asia... Kaipa se sieltä kuitenkin ennenpitkää syntyy, ei kai yksikään vauva ole masuun jäänyt?

Tavoite saavutettu!

Tänään se sitten oli, Vantaan puolimaraton. Juoksu kulki todella hyvin ja loppuaika oli 2.00.13 (tai 19 tms) - virallista aikaa ei vielä tiedetä. Saavutin siis tavoitteeni, ihan uskomattoman hyvä fiilis!! (Etenkin, kun valmentajani on koko ajan yrittänyt hillitä intoani tuon tavoiteajan suhteen, etten kovasti pettyisi...) Eilen vielä tuntui, että ei juoksusta tule mitään ja että ei minusta todella ole tuohon, mutta niinpä vain sisulla pinnistelin. Ensimmäinen kierros meni vauhdikkaasti ja tuntui hyvältä, toisella alkoi kone hieman hyytyä ja juomat tulla ylös, mutta aggressiovoimalla sain rutistettua loppuun saakka. Olen niin ylpeä itsestäni.

Tästä on hyvä jatkaa juoksujen suunnittelua. Eilen ajattelin, että harrastukseni päättyy tähän kisaan, mutta hitto soikoon! Eihän todellakaan lopu, tavoitteena maraton!

Jännäjännää jännittää

En ole kovinkaan montaa ajatusta ehtinyt/kyennyt maratonille tällä viikolla suoda, mutta nyt alkaa jännittää. Olen syönyt paljon ja hiilaripitoisesti ja vähentänyt juoksemista, alkuviikosta vaivannut säärien kipeytyminen meni onneksi ohi ja kaikki on mielestäni valmista maratonille. Ainoastaan yksi pieni asia uhkaa. Synnytys.

Ystäväni saavat lapsen ihan näinä päivinä ja olen luvannut mennä hoitamaan heidän esikoistaan siksi aikaa. Lapsi on mennyt jo yliajalle ja voi syntyä hetkenä minä hyvänsä. Meidän kummilapsemme. :) Jos hän syntyisi tänä päivänä, hän olisi minun syntymäpäivälahjani.

Muuten viime viikko on mennyt kummallisen uudentuntuisissa merkeissä - työ vei mukanaan kyllä ja puuhaa on riittänyt. Uudet tuulet puhaltavat. Myös ensi viikolla, kun ryhdyn taas salimimmiksi oikein toden teolla.