Tänään kirjoitan elämäni ensimmäisen musiikkiarvostelun. Olkaa hyvät:
Kävin eilen muksun kanssa kuuntelemassa Herkules-oopperaa Aleksanterin teatterilla. Voi sitä ihanaa tunnelmaa! Liekö Helsingissä parempaa paikkaa barokkioopperalle?
Mutta millainen barokkiooppera! Hassua, että vaikka musiikki oli J.S.Bachin - eräs pyhistä lempisäveltäjistäni - ja esitettiin häväistyksenomaisesti suomeksi, oli tilaisuuden tunnelma kuin kuulemma barokkiaikana: ihmiset olivat rentoutuneita, nauroivat ja keskustelivatkin, kaukana oli se suomalainen jäykkyys, joka konserteissa useimmiten vallitsee. Noh, eivät sentään innostuneet mässäilemään ja naimaan... ;)
Suomenkielinen libretto oli loistava! Hauska ja sujuva, suuhun sopiva. Harmi, että sen esittäjät, solistit, eivät olleet luksuspäästä. Pääosan esittäjä Herkules oli kyllä kaikkea muuta kuin tehtävänsä tasalla. Enkä ymmärrä, miten niin kohuttu ja kehuttu Mari Palokin voi olla niin tyylitajuton tapaus. Laulaisi hänkin sitä operettia vaan jatkossa. Meni pilaamaan kaksi minun lempiaariaakin epävireisellä laulamisella :/ Mutta mitäpä tuosta. Orkesteri soitti lumoavasti ja olen yhä enemmän sitä mieltä, että heidän ammattitaitonsa oikein korostuu barokin parissa (eikä klassismin, mikä nyt tuon orkan suuntaus on.) Kuorolaisista suurin osa oli minulle hyvin tuttuja laulajia, ja kuten aina, huomasin välillä tarttuvani yksilösuorituksiin. Ja nautin niistä - ihania, tuttuja ääniä ja persoonia.
Tanssikohtaukset olivat oopperan parasta antia! Minun pitäisi ehdottomasti käydä enemmän baletissa ja muissa tanssijutuissa, koska huomaan joka kerta tanssiin törmätessäni nauttivani siitä aivan suunnattomasti. Jotenkin olisi vain toivonut, että lavalla olisi ollut enemmän tilaa liikkeelle. Lava on pieni ja sinne oli ahdettu orkesterikin, liian tiukkaa.
Jos joku vielä ärsytti, niin se, että kun ensinnä väännetään ooppera suomeksi, niin onko se pakko sitten miehittää suomenruotsalaisilla? Niall Chorellin aspiroidut konsonantit ja väärät vokaalit ärsyttivät ihan suunnattomasti, samoin otti aivoon, että pikkupojan piti olla suomenruotsalainen (noh... ymmärränhän minä, että ohjaajan täytyy saada poikansa esille vaikka sitten vääntämällä hänelle tuollainen väkinäinen rooli.) Muuten David on kyllä mainio tyyppi - teen itsekin töitä hänen kanssaan parhaillaan - erittäin lahjakas ja oivaltava, erikoinen poika. :)
Minä olen äärimmäisen fyysinen ja fyysisellä tasolla kokeva ihminen. Olikin nautinnollista, kun tällä kertaa ihana, sielua ravitseva ja ravisteleva musiikki oli puettu hyvin fyysiseen muotoon - paitsi että tarina oli urheilun maailmasta (hih! Ajankohtaista doping-urheilua antiikin asussa) se myös esitettiin hyvin liikkuvalla ja energisellä tavalla! Tästä minä pidän!
