Ei sittenkään ihan terve...

Varoituksen sana: seuraava teksti käsittää pimppijuttuja. Ei heikkohermoisille tai velipojille. ;)

No. Ei ollut syöpää. Treenaaminen ei ollut syy kipuihini. Menin yksityiselle gynekologille ultraäänikuvaukseen ja selvisihän se syy kaikkeen - "sairastan" PCOS- nimistä oireyhtymää (polykystiset eli monirakkulaiset munasarjat.) Se selittää monta monta asiaa minun kehostani.

Käytännössä tämä oireyhtymä tarkoittaa hedelmällisessä iässä olevien naisten yleisintä hormonaalista häiriötä. Sen oireita ja löydöksiä ovat liikakarvoitus, epäsäännöllinen kuukautiskierto, lapsettomuusongelmat, testosteronin ylituotanto ja useita pieniä rakkuloita sisältävät munasarjat. PCOS:aan liittyy sokeriaineenvaihdunnan häiriö. Käytännössä tämä oireyhtymä on "vaivannut" minua aina murkkuiästä saakka ja hoitokeinona on e-pilleri, jossa on keltarauhashormonia testosteronin vastavaikuttajaksi. Jouduin siis e-pillerien pakkoruokintaan, joka tietysti on nyt ainoa keino saada kuukautisasiat kuntoon. Toinen tärkeä asia on painonhallinta. Lääkäri kehuikin minua tästä viimeksimainitusta asiasta, olenhan laihtunut pysyvästi reilun 20 kiloa. Olen lukenut ja lukenut. Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että vähähiilihydraattinen ruokavalio on se minun juttuni korkean insuliinieritykseni vuoksi. Olen potentiaali diabetekseen sairastuva, ja tämä homma saattaa olla yksi tekijä, joka selittää keskivartalolihavuuttani (tai sitä, miksi lihon aina mahasta, mutta en esim. perseestä ja reisistä kuten naiset yleensä.) Minun mahaläskini ovat sitä vaarallista sisäelinten ympärillä olevaa rasvaa ja siksi onkin tärkeää yrittää olla hoikka. Helpommin sanottu kuin tehty.

PCOS ei välttämättä automaattisesti tarkoita lapsettomuutta - on paljon naisia, PCOS-naisia, jotka ovat tulleet ajallaan raskaaksi ihan luomunakin. Näin kuvissa kohtuni ja munasarjani ja kävi ilmi, että molemmat munasarjani ovat täynnä näitä rakkuloita, melko kookkaitakin. Joillakin naisilla rakkuloituu vain toinen munasarjoista ja joillakin rakkulat lähtevät itsestään poiskin. Ilmeisesti kuitenkin joskus ovuloin, koska joskus minulla on kuukautisetkin. Eli en kai ihan maho ole. :)

Tällaista kuulumista. Olen huojentunut, koska en ole vakavasti sairas enkä toisaalta luulosairaskaan. Oli kamalaa kokea kipua, jonka aiheuttajaa ei tiennyt. terveyskeskuslääkärit ovat sanoneet minulle jo silloin muutama vuosi sitten, kun viimeksi valittelin kohdun kipuja, että mitään vikaa minussa ei ole, jumppaan vaan liikaa... En ole koskaan voinut tätä selitystä hyväksyä ja pelko siitä, että kaikki sisälläni ei ole kunnossa, on välillä ollut todella suuri ja ahdistava. Nyt voin olla rauhassa, koska asialle on selitys.

Terveen paperit

Eilen soitti lääkäri papakokeen tuloksista - ne olivat täysin normaalit!! Minulla siis ei ole syöpää. Huh, miten helpottavaa tuo olikin kuulla. Olin varautunut odottamaan vastausta vielä viikon.

Todennäköisintä siis on, että olen vain pistänyt kehoni liian tiukille näillä iänikuisilla laihdutuskuureilla sekä kovalla treenaamisella. Totta kyllä on, että minun pitäisi malttaa levätä enemmän. Nyt olen viidettä päivää pakkolomalla, kun minuun iski flunssa - oksensinkin sunnuntaina.

Laihdutuskuureista tuli mieleeni, että kun viimeksi juttelin Muulin kanssa, melkein lupasin hänelle heittää vaakan roskikseen. En ole sitä vielä uskaltanut tehdä, mutta en kyllä ole käynytkään puntarilla. En ole myöskään pitänyt ruokapäiväkirjaa, enkä kontrolloinut syömisiäni (muuten kuin noudattamalla hyvähiilarista ruokavaliotani, joka nyt on ollut selkäytimessä jo vuosia. Nykyisin se on vaan tiukempi, koska olen jättänyt viljatuotteet pois. Repsahduksia lukuunottamatta.) Yritän kovasti päästää mieleni irti liiallisesta kilokontrollomisesta. Tällä hetkellä kyllä sillä seurauksella, että olen selkeästi pulskistunut taas. Selkäläskit roikkuvat (totesin eilen Henkkamoukan pukukopissa.)

Pitäisi kuitenkin ehkä vielä vaatia ultraäänitutkimus tai otattaa limakalvonäytteet. Papa ei näytä mahdollisia kystia eikä endometrioosia. Endoa tosin en epäile, koska en ole hullun kipeä. Tuo vaivahan jopa invalidisoi naisia. Kystat sen sijaan saattavat kasvaa suuriksikin ennen minkäänlaista oirehdintaa. Mutta ehkä nyt rauhoitun ja katselen hetken aikaa, mitä keholleni kuuluu. Suurin huoli kuitenkin on poissa.

Eilen oli muutenkin mukava päivä. Marika meni naimisiin minun ompelemassani, upeassa mekossa. Sen lisäksi mies toi minulle tulppaaneja!! (Ystävänpäivän kunniaksi vai liekö iloinen saamastani terveen tuomiosta hänkin.) Ostin myös itselleni korvakorut hetken mielijohteesta. En tajua, mikä minuun meni, koska harvoin edes käytän mitään koruja!

Luomisen tuskaa

Olen koostamassa konserttiohjelmaa kahdelle mezzosopraanolle (minä ja ystäväni) ja continuolle kärsimysajan musiikista. Ajan pikkuhiljaa ymmärtää, että eivät ohjelmat tuosta vaan synny - homma tarvitsee uskomattoman paljon miettimistä, aikaa ja vaivannäköä. Tehtävä on mieluisa, mutta alkaa jo käydä kunnon päälle. Olen valvonutkin asian tiimoilta.

Maailma on täynnä ihanaa musiikkia. Siinä vaiheessa, kun alat rajata sen kaiken musiikin tietyn tekstin (Valitusvirret 1:1-14,) aikakauden, tyylisuunnan, säveltäjäkunnan, ambituksen ja soitinryhmän mukaan, huomaat, että ei sitä niin kauhean paljon olekaan. Ja jos jotakin löytyykin, nuottimateriaalia ei saa mistään tai se ei ole säilynyt. Pitää löystää jostakin päästä (tässä tapauksessa otan ranskalaisen barokin rinnalle keskiaikaiset sekvenssit sekä modernin musiikin, jota tosin en niin hyvin tunne.) En pidä kompromisseista näissä asioissa. Kun kerrankin teen oman konserttini, jossa saan laulaa sitä, mitä itse haluan sillä tavalla kuin itse haluan, en halua, että esteenä on se, että en löydä sopivaa ohjelmistoa kahdelle tietynlaiselle laulajalle!

Eilen sattui tähän liittyvä hassu juttu. Tapasin erään ystäväni, lauluympyröistä tutun, ja kyselin häneltä vinkkejä ohjelmaksi. Hän on erikoistunut keskiajan musiikkiin ja tekee paljon ohjelmia eri kokoonpanoille. Olin juuri edellisiltana puhunut, että tekisi mieli ottaa mukaan keskiaikaisia sekvenssejä ohjelmaan, mutta kun niitä ei Suomesta löydy. Tämä ystäväni oli sitten sattumalta juuri käynyt Tukholmassa ja kopioinut kaikki pääsiäisajan neumit ja ne sattuivat olemaan hänen repussaan. En voinut olla ajattelematta telepaattista yhteyttä. :-)

Konsertin minimalistinen koreografiakin on jo suunniteltuna. Konsertin nimeksi voisi tulla "Hämärän messu". Tai "Pimeyden messu", se voisi olla jopa iskevämpi. Ihokarvani nousevat pystyyn, kun vaan ajattelenkin sitä Couperinin teosta, jota olemme jo päässeet harjoittelemaankin. Huomaan itsessäni ihan uutta energiaa ja innostusta, kun askartelen tämän asian parissa. aina sama juttu, kun valmistelen jotakin omaa - tajuan yhä voimakkaammin sen, että tämä on se asia, josta saan irti niin paljon. Tätä minä haluan tehdä.

Jos saan aikaiseksi järjestää julkisen läpimenokenraalin esimerkiksi tuohon lähikirkkoon (jossa on oma cembalo!) niin voisin kutsua ystäväni sinne kuuntelemaan.